FARMI-LEHDEN PÄÄKIRJOITUKSIA

 

 


Henkilötunnuksesta ei sukupuolta eikä ikää?  

Henkilötunnukset aiotaan uudistaa. Koskeeko se myös vanhoja tunnuksia, on vielä henkilötunnusten uusimista pohtivan työryhmän mietittävänä. On tuotu esiin vaara, että jos tulisi eteen tilanne, jossa samana päivänä pitäisi antaa tunnus erittäin monelle henkilölle, voisi tunnukset loppua. Tätä vaara ei varmaankaan hetkeen tule, jos tilastoja katsoo. 

Ymmärrän kyllä, että Suomeen tulee paljon henkilöitä, joilla ei ole luotettavaa henkilötodistusta tai passia, ja on erittäin vaikeata todeta heidän henkilöisyyttään. Tämän vuoksi heille annetaankin sähköinen identiteetti. Tiedostettu on myös, että jotkut ovat saattaneet saada useita sähköisiä identiteettejä, ja tämä on johtanut epäselvyyksiin. 

Tähän asiaan on varmasti syytä hakea toimiva ratkaisu mahdollisimman pian. Olen todella hämmästynyt, mitä tulee uuteen mahdolliseen henkilötunnukseemme, josta ei selviäisi välttämättä ikää eikä sukupuolta. Eikö hetun tarkoitus ole nimenomaan se, että henkilö tulee luotettavasti todistetuksi? Työryhmän tehtävänä on myös selvittää, jatkammeko me jo annetulla tunnuksella ja mitkä olisivat sen muuttamisen kustannukset. Pienelläkin arvelulla voi jo kuvitella, että erittäin suuret. 

Työryhmän välimietintö valmistuu ensi syksynä, ja ei voi kuin toivoa, että vaihtoehdot ja selvittelyt on tehty tarkoin ja harkitusti. Sanomattakin on selvää, ketkä uudistuksen tulevat maksamaan. 

Minusta tärkeintä on, että pystyt todistamaan, kuka olet, eikä sitä voi kukaan muu puolestasi tehdä. Olemassa olevien henkilötunnusten muuttaminen tuntuu tarpeettomalta. Eiköhän nykyaikana pystytä keksimään sellaiset tekniset ratkaisut, joilla sekä uudentyyppiset että meidän nykyiset tunnuksemme voidaan tunnistaa ja lukea. 

  

Syysterveisin, 

Katja  

 

 

 

 

4/17 Suomi maailman turvallisin maa, vai onko?

 

Elokuun alussa Suomessa tapahtui kaikkia järkyttänyt terroristinen tapahtumaketju, jota emme varmastikaan moni edes uskoneet voivan tapahtua näin turvallisessa maassa kuin Suomi. Tapahtuma herätti monenmoisia tunteita surusta ja pelosta vihaan. Tapahtuma herätti myös suorapuheisen keskustelun maamme turvallisuudesta monella taholla. Medioiden uutisointi kuvineen varmasti vielä lisäsi monen pelkoa ja tuskaa. Itselleni tuli heti mieleeni, miten vanhukset, lapset ja nuoret tämän asian osaavat kohdata itsenäisesti ja kuinka heidän ymmärtämystään pitäisi ottaa huomioon.

Tapahtuma varmasti toi monen mieleen pelon, onko turvallisuutemme heikentynyt lopullisesti, ja onko se kaikkialla heikentynyt vaiko vain suurissa kaupungeissa.

Asuessani Espanjassa kulkeminen mihin aikaan tahansa oli minulle mahdollista siksi, että poliisit näkyivät jatkuvasti katukuvassa ja liikenteessä vuorokauden aikaan katsomatta. Tällä oli nimenomaan tarkoitus taata kansalaisten turvallisuus ja minimoida rikollisuutta. Toki on Espanjakin saanut terrorismista osansa. Suomeen palattuani en voi useinkaan sanoa kokeneeni vastaavanlaista turvallisuuden tunnetta kaduilla kulkiessani varsinkin iltojen hämärtyessä.

Nyt pitäisi päättäjien pohtia, pitäisikö poliisin näkyvyyttä lisätä enemmän ja antaa Suomen kansalaisille usko maamme turvallisuuteen takaisin. Väittäisin, että viranomaisen näkyminen katukuvassa lisäisi todellista turvallisuutta monilla alueilla.

Kaikesta huolimatta, mukavaa ja turvallista syksyn odotusta teille lukijat!

 

Katja 

 

 

 

 

3/17 Lämpöä, aurinkoa ja vettä 

Kylmä kevät ja alkukesä enteilee toivottavasti lämpöä ja aurinkoa loppukesään, miksei jopa syyskuulle asti. Toivotaan kuitenkin myös riittävästi sateita ravitsemaan kasvi- ja viljamaita. Kylvöt ovat eri puolilla maata joko hyvässä käynnissä tai jo tehtyinä, vaikka toukotöihin päästiinkin tavanomaista myöhempään.

Tässä numerossa puhumme muun muassa laiduntamisesta, joka on merkittävä eläinten hyvinvoinnin lisääjä. Sivuilta 42–44 löydät hyödyllisen artikkelin hevosten laidunnuksesta. Toivotaan myös laidunnuksen osalta suosiollisia säitä ja mahdollisimman pitkää, hyvää laidunkautta.

Kesä on täynnä kiinnostavia ja monipuolisia messuja ja festivaaleja, joissa kannattaa ehdottomasti vierailla, jos vain suinkin töiltään ehtii. Alkaneen kesän kunniaksi julkaisemme tällä kertaa Koti ja hyvinvointi -osiossa kesänviettoon liittyviä artikkeleita. Yhtenä esimerkkinä hauska juttu karavaanarielämästä. Asuntovaunulla voi lähteä pienellekin reissulle vaikka viikonlopuksi. Asuntovaunulla matkustuksen voi sujuvasti yhdistää vaikka messuilla käymiseen. Juttu löytyy sivulta 48.

Iso kiitos jälleen kerran lukijoillemme ja ilmoittajille alkuvuodesta. Farmin toimitus hiljentyy nyt toviksi lomailemaan ja ammentamaan uusia ideoita syksyn numeroita varten.

Aurinkoista kesää toivotellen

 

Katja

 

2/17 Brassikohu nousi 

 

Mediassa on viimepäivinä kohistu brasilialaisesta tuontilihasta. Nyt Evira selvittelee parhaillaan, onko pilaantunutta tuotu, kuinka paljon ja minne. Tähän mennessä on selvinnyt, ettei Suomen markkinoilla pitäisi tällä hetkellä olla kuluttajille vaarallista lihaa – onneksi. Myöskään yhtään ruokamyrkytystä ei ole raportoitu.

On tietysti hyvä, että asia tuli ilmi, mutta pidän ihmeellisenä, että minkä takia tästä nyt vasta nousi kohu? Jotkin tahot ovat mediassa myöntäneet, että olivat huomanneet brasilialaisessa lihassa laatuhäiriöitä jo kaksi vuotta sitten ja olivat lopettaneet tilaukset. Miksi asiaa ei silloin nostettu julkisuuteen?

On todella surullista, että kuluttajien linssiin viilaaminen ei aina jää vain ulkomaalaisiin yrityksiin. Jokainen meistä tietää, että ruoka on bisnestä. On harmillista, että kuluttajia tällä tavalla aliarvioidaan. Jotta tämä loppuu, pitäisi meidän kuluttajien osata vielä kovempaa vaatia ostamiltamme tuotteilta hyvää laatua ja mahdollisimman läpinäkyvää alkuperätietoa. Kuluttajan pitäisi saada tarkalleen tietää lihan alkuperä ja tuotanto-olosuhteet. Yritykset vastaavat laadusta omavalvonnan ja laatujärjestelmien kautta. Ja kuluttajien pitää olla valmiita myös tästä laadusta maksamaan. Olisi reilua, että kuluttaja saa itse päättää, että maksaako hän priimasta kunnolla vai maksaako vähän vähemmän tuotteesta, joka ei ole niin laadukas.

 

Kotimaista suosien

Katja

 

 

 

 

1/17 KULKEEKO POSTI?

Etenkin taajaman ulkopuolella ja kaukana kasvukeskuksista on jo usean vuoden ajan joutunut huomaamaan, että ei tosiaankaan aina kulje. Viime vuoden lopulla postin jakeluongelmat kärjistyivät myös kaupungeissa. Siitähän vasta mekkala syntyi. Kirjeitä ja paketteja hukkui. Ykkösluokassa postittamisesta tuli lähinnä vitsi, sillä oli oikeastaan ihan sama, minkä postimaksun maksoit, kirje meni silti vasta kolmantena tai neljäntenä päivänä saajalleen.

Eniten tässä kiukuttaa tietysti se, että postimaksut ovat nousseet viimevuosina tasaiseen tahtiin. Palvelu huononee ja hinnat nousevat. Yksityisyrittäjälle vastaava kehitys tarkoittaisi vääjäämättä sitä, että jossain vaiheessa asiakkaat lähtevät.

Kaiken tämän jälkeen tuntuu naurettavalta, että valtionyhtiö Posti Group Oy ilmoitti tammikuun alussa ostaneensa hoivapalveluyrityksen. Jos ei omankaan tontin hoitaminen onnistu, niin on pöyristyttävää, että valtionyhtiö lähtee kilpailemaan pienten ja keskisuurten hoivayritysten alueelle. Kuulostaako reilulta kilpailutilanteelta? Voiko toiminta olla edes laillista?

Postin toiminta on viime vuosina kokenut suorastaan inflaation. Olisiko aika avata postipalvelu avoimelle kilpailulle? Reiluuden ja maksavien asiakkaiden nimissä moni on varmasti sitä mieltä että kyllä. Tällöin voisi syntyä uusia yrityksiä ja uutta työllisyyttä. Ja eikö olisi mukavaa, kun postin kulkuun voisi taas luottaa?

Onnistunutta alkuvuotta toivotellen,

Katja 

 

 

 

 

 

 

7–8/2016 TOIMITUKSEN TERVEISET 

Taas yksi vuosi lähenee loppuaan.

Vuoteen 2016 on mahtunut

paljon mieleen painuvia

tapahtumia ja asioita. Olemme

tänäkin vuonna halunneet tarjota

teille mielenkiintoisia ja ammentavia

juttuja. Toivottavasti

olemme siinä myös onnistuneet.

Jatkamme samalla, mutta

vieläkin antoisammalla suunnalla

myös ensi vuonna. Nyt on

aika hengähtää ja odottaa tulevia

pyhiä ja valmistautua tulevaan uuteen vuoteen.

Rauhaisaa Joulua ja Menestyksekästä Uutta Vuotta! 

KATJA, päätoimittaja 

 

---

Vuoden viimeisen Farmin

tekemiseen oli mukava heittäytyä.

Oli mielenkiintoista paneutua

poronhoitoon, josta en

tiennyt etukäteen juurikaan.

Piipahdin myös jalasjärveläisellä

maitotilalla, mikä oli oikein

mukava kokemus. Siitä olikin

jo useampi vuosi, kun olin navettasaappaat

viimeksi jalkaani

vetänyt. Kiitos lukijoille ja

yhteistyökumppaneille tästä

vuodesta. Kiitos myös avustajillemme.

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille.

SUSANNA, toimitussihteeri

 

--- 

Kuluneen vuoden aikana on

ollut ilo huomata kuinka lähiruoan

ja Suomalaisen maatalouden

arvostus kasvaa koko ajan.

REKO-rinkien kasvun lisäksi kaupatkin

ovat ryhtyneet talkoisiin

suosimalla valikoimaansa myös

paljon pientilojen tuotteita sekä

luomuruokaa. Uskon, että se

on trendi, joka nousee tulevana

vuonna vielä enemmän. Itse arvostan

omassa joulupöydässäni

erityisesti ruoan puhtautta, eettistä

alkuperää ja tietenkin sitä, että se on Suomalaista.

 

Iloista joulua jokaiseen isoon ja pieneen tupaan!

ANNA, graafinen suunnittelija 

______________________________________________________________________________________

 

 


Lehtiarkisto

Farmin voit lukea parhaiten tilaamalla sen palvelusivuiltamme.

 

Lehtiarkistomme löydät Lehtiluukku.fi -palvelusta:

 

MAASEUDUN AIKAKAUSLEHTI FARMI numerosta 8/2012 eteenpäin.

 

SAARISTON KESÄ vuodesta 2013 eteenpäin. 

 

Onko sinulla juttuvinkkejä tai tärkeitä aiheita, joista haluaisit meidän kirjoittavan?

Ole rohkeasti yhteydessä Katjaan tai Susannaan